Puolustuspolitiikassa puolustushallinto vie, poliitikot vikisee

Suomalaista turvallisuuspoliittista keskustelua on viime aikoina leimannut keskustelu hankittavien hävittäjien määrästä. Erityisesti poliitikot kokoomuksessa ovat halunneet profiloitua ”isänmaan puolustajiksi” tällä tavoin. Heidän mukaansa puolueet ovat sitoutuneet 64 hävittäjän ostoon. Tämä ei pidä paikkaansa, koska mitään päätöstä asiasta ei ole tehty. Hävittäjähankinnan ohjelmajohtaja Lauri Puranen on osaltaan hämmentänyt keskustelua. Ensin hän ilmoitti tammikuussa, että Suomen tilaamien hävittäjien lukumäärä ratkeaa vasta ensi hallituskaudella ja että 64 on alustava luku. Viittä päivää myöhemmin hän jo totesi, että ”hävittäjien lukumäärällä ja niiden kyvykkyydellä on molemmilla merkittävä vaikutus kriisien ennaltaehkäisykykyyn ja Suomen puolustusjärjestelmän uskottavuuteen ja suorituskykyyn. Laadulla ei voi korvata määrää eikä määrällä laatua. Molempia siis tarvitaan uskottavuuden saavuttamiseksi.”

Pidän selvänä, että poistuvien hävittäjien suorituskyky pitää vähintäänkin korvata, mielellään sitä pitäisi parantaa. Hävittäjäkeskustelussa pitäisi kuitenkin 7-10 miljardin – siis kolmen tuhannen miljoonan toleranssi – hankintahinnan ohella keskustella myös elinkaarikustannuksista. Ne ovat ainakin kolminkertaiset hankintahintaan nähden. Elinkaarikustannuksissa ei voi piikki olla auki. Puolustushallinnon sisäisessä kulttuurissa todetaan usein, että jos jotain halutaan, niin perustelut löytyvät aina. Puolustushallinto laskee sen varaan että heidän maineensa on niin luotettava ja osaamisensa niin syvää, että poliitikot eivät sitä pysty haastamaan. Ja ovat siinä oikeassa. Tämä on hävittäjäkeskustelussa kuultu esimerkiksi puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanervan suusta. Puolustushallinto vie, poliitikot vikisee!

Helsingin Sanomissa julkaistiin tuttu mutta erittäin kuvaava kartta Venäjän sotilaspiireistä. Kartta tekee näkyväksi sen, että kuinka perusteltua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Venäjän suuntaan on. Mutta yhtä lailla se tekee perustelluksi sen, kuinka perusteltua Nato-jäsenyys voi olla. Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen SIPRI:n jo edesmennyt johtaja Alyson Bayles sanoi taannoin eräässä tilaisuudessa Suomessa Suomen ja NATO:n suhteesta diplomaattisesti: ”Suomalaisena pohtisin, kumpi antaa kansallenne paremman suojan, NATO:n ydinasesateenvarjo vai muutama miina metsässä?” Näin siis rauhantutkija. Mitä mieltä te olette?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s