Ympäristö- ja ilmastokysymyksissä luonto asettaa ehdot ihmiselle, ei ihminen luonnolle tai toisille ihmisille

Ympäristökysymykset ovat minulle elinympäristökysymyksiä. Toisin sanoen kysymyksiä siitä, miten eri tekijät vaikuttavat elinympäristööni. Tässä on kaksi ulottuvuutta. Ensiksikin välitön lähiympäristö, jossa elän ja liikun joka päivä, sen puhtaus, viihtyisyys ja kauneus. Toinen näkökulma on laajempi, universaalimpi, jossa otan vastuuta osaltani laajemmista ympäristökysymyksistä, kuten merien saastumisesta ja ilmastonmuutoksenvaikutuksista ja erityisesti näiden vaikutuksista ihmisyhteisöihin eri puolilla maapalloa.

Kummassakin kysymyksessä, niin lähiympäristön kuin laajemman ympäristönäkemyksen kysymyksissä, olen oppinut kuuntelemaan nuoria. Ja nuoria kannattaa kuunnella tarkoin. Nuorilla on tapana etsiä ratkaisuja kysymyksiin mitä pitää tehdä ympäristön hyväksi. Vanhemmilla, keski-ikäisillä – ja erityisesti tällaisilla keski-ikäisillä miehillä – on tärkeää perustella, miksi jotain ei tarvitse tehdä ympäristön hyväksi. Oma vastuu siirretään muiden suuremmaksi vastuuksi. Vastuunpakoilulle löydetään aina syyt; olemme pieni maa ja Intia, Kiina ja USA saastuttavat enemmän, miksi minun pitäisi luopua puiden polttamisesta takassa tai puukiukaassa kun energiatuotanto saastuttaa kuitenkin. Yksityisautoilua taas puolustetaan elämänmuotona tai ”joustavan arjen välttämättömyytenä” vaikka julkinen liikenne kuljettaisi ovelta ovelle. Ja listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Erityisesti vastustetaan niitä harvoja toimia, joilla yksittäinen henkilö edes hieman pystyisi edistämään ympäristökysymysten ratkaisuja.

Nuorilla on tähänkin linjaus. Keskustelin yliopistolla asiasta erään valveutuneen opiskelijan kanssa ja hänen viestinsä oli selvä; luonto asettaa ehdot ihmiselle, ei ihminen luonnolle tai toisille ihmisille. Suurin osa valtaapitävistä ja heidän ikätovereistaan kansalaisista eivät ole kasvaneet ja sosialisoituneet niin ympäristötietoisessa ympäristössä kuin nuoremmat sukupolvet ja heidän on vaikea kulttuurisesti omaksua moderneja ympäristöarvoja omakseen. Nuorille taas kysymys on itsestäänselvyydestä ja heidän tulevaisuudestaan, kuten eräs nuori torikeskustelussa minua muistutti.

Ympäristö- ja ilmastokysymyksissä on tyypillistä, että tavoitteet ja keinot, joita niihin pääsemiseksi esitetään, ovat hyvin kaukana toisistaan. Suomalaiset arkailevat tehdä riittävän kovia päätöksiä näissä asioissa. Hieno päätös on, että kiivihiilen poltto energiantuotannossa loppuu Suomessa viimeistään 2029. Mutta myös turpeen ja polttoöljyn energiakäyttö pitäisi lopettaa kokonaan. Tätä taas arkaillaan, koska se koskee kotitalouksia eli äänestäjiä. Hiilineutraali Suomi on monien tavoitteena. Mutta hiilineutraalius tavoitteena on täysin riittämätön. Miksi? Siksi, että ilmakehässä on jo nyt liikaa hiilidioksidia. Hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että metsät ja pellot sitovat yhtä paljon hiilidioksidia, kuin mitä tuotamme. Hiilineutraalius ei siis paranna yhtään nykyistä huonoa tilannetta vaan vain ylläpitää sitä. Nykyinen päästötaso vaikka pienennettynäkin vain pahentaa tilannetta. Hiilinielujen pitäisi olla reilusti suurempia kuin Suomen päästöjen määrä ilmakehään, jotta tilanne paranisi. Tavoitteena pitää olla hiilipositiivisuus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s